Opiskelutapa ja opetussuunnitelma

Katso liiketalouden opetussuunnitelma T-LT-2012.

Käytäntöä painottavissa perus- ja ammattiopinnoissa opitaan yrittäjyyttä, kokonaisvaltaista ajattelutapaa ja itsenäistä työskentelyä. Puolentoista vuoden mittaisissa suuntaavissa opinnoissa voi valita erityisosaamisekseen kansainvälisen kaupan, markkinoinnin, oikeushallinnon tai taloushallinnon. Opintojaksoja voi valita myös toisella kotimaisella kielellä kaksikielisistä ja samansisältöisistä ohjelmista. Tutkinnon kielestä riippumatta voi valita opintojaksoja englanniksi. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus valita vaihto-opiskelu- tai työharjoittelupaikka lukuisten ulkomaisten partnerikoulujen verkostosta.

Opiskelussa teoria kytkeytyy käytäntöön aidoissa työelämän haasteissa, joita opiskelijat pääsevät ratkomaan. Eri opintojaksoihin sisällytetyillä Yritysklinikan toimeksiannoilla toteutetaan ohjaavien opettajien tuella tutkimus- ja kehittämistoimenpiteitä erityisesti Vaasan alueen pk-yrityksille. Opiskelijat voivat myös jo opiskeluaikana saada esimakua yrittäjyydestä Business Factoryssä, jossa perustetaan ja kehitetään osuuskuntamuotoisen tiimiyrityksen liiketoimintaa. Osuuskuntien tavoitteisiin päästään kunkin osallistujan henkilökohtaisesta panoksesta syntyvänä yhteistyönä, jossa opiskelijayrittäjän tukena ovat opettajat ja tiimikaverit. Lisäksi opiskelijat ovat olleet mukana muun muassa suunnittelemassa liikeideoita vaasalaisille kauppakeskuksille sekä Ideapark-liikekaupungille.

Työharjoittelu on olennainen osa opiskelua. Se valmentaa jo opiskeluaikana yhä vaativampiin tehtäviin ja helpottaa työelämään siirtymistä. Liiketalouden työharjoittelu kestää 20 viikkoa. Opinnäytetyöllä opiskelija osoittaa hallitsevansa ammatin perusteet, valitsemansa tutkimusaiheen ja kyvykkyytensä itsenäiseen ongelmanratkaisuun. Tiivis yhteistyö muun muassa vaasalaisten suuryritysten sekä Rannikko-Pohjanmaan yrittäjäyhdistyksen kanssa tarjoaa mielenkiintoisia harjoittelupaikkoja ja opinnäytetöiden aiheita.

Juonteilla kokonaisvaltaista ammatinhallintaa

Vaasan ammattikorkeakoulu on siirtymässä vaiheittain juonneopetukseen. Tämän opiskelijakeskeisen opetuksen lähtökohtana on oppimistulosten ja osaamisen kokonaisuus irrallisten opintojaksojen suorittamisen sijaan. Laajojen osaamiskokonaisuuksien avulla opiskelija voi helpommin hahmottaa oman osaamisensa kehittymistä ja myös itse edistää ja vaikuttaa osaamistavoitteiden saavuttamiseen.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana opiskelija kehittyy aloittelijasta harjoittelijaksi ja syventävien opintojen myötä opintojen loppupuolella ammattilaisesta asiantuntijaksi. Opinnot rakentuvat laajemmista työelämälähtöisistä osaamisperustaisista juonteista, joissa yleiset ja ammatilliset kompetenssit eli osaaminen nivoutuvat yhteen ja varmistavat ammatissa tarvittavat tiedot, taidot, osaamisen, asenteen ja ymmärryksen.

Kaikille aloille yhteisiä yleisiä kompetensseja on kuusi: itsensä kehittäminen, eettinen osaaminen, viestintä- ja vuorovaikutustaidot, kehittämisosaaminen, organisaatio- ja yhteiskuntaosaaminen sekä kansainvälisyysosaaminen. Näiden lisäksi tekniikan alalla on seitsemäs yleinen kompetenssi: matemaattisluonnontieteellinen osaaminen.

Yleisten kompetenssien lisäksi jokaisella koulutusohjelmalla on 4-7 ammatillista kompetenssia, jotka pohjautuvat valtakunnallisiin alakohtaisiin kompetensseihin sekä alueellisiin ammattiopintojen painoalueisiin.