”Sosiaalisessa ammatissani kohtaan mieleenpainuvia hetkiä”

Riina Hakala opiskeli terveydenhoitajaksi. Valmistuttuaan niin
terveyden- kuin sairaanhoitajankin pätevyyden saanut Riina huomasi, että
sosiaali- ja terveysalalla on kysyntää ammattitaitoisille työntekijöille.
Miksi VAMKiin? VAMK tuntui tasokkaalta paikalta, jonne minullakin
oli mahdollisuus päästä, vaikkei ällän papereita ollutkaan. Tiesin jo
etukäteen Vaasan olevan oikea opiskelijakaupunki. Muutin Vaasaan
Tampereelta, jossa asuin kahden järven välissä, joten meren läheisyys
oli myös plussaa.
Kokemuksesi työharjoittelusta? Tein työharjoitteluita sekä
Vaasassa että Tampereen seudulla TAYS:ssa ja monissa muissa
Pirkanmaan terveyspisteissä sekä Turussa. Opiskelu oli mielekästä, kun tiukan
pänttäämisen jälkeen sai heti harjoitella oppimiaan asioita
käytännössä. Harjoittelut poikivat myös useita suosituksia ja
työtarjouksia. Vaasassa opin harjoitteluiden lomassa ruotsiakin!
Mielipiteesi koulutusohjelmasta? Kaksoistutkinto tarjoaa hyvät
valmiudet työelämään, ja ainahan itse työ tekijäänsä opettaa. Opintopisteiden
karttuminen on tärkeää, sillä se kertoo työnantajille opintojen
etenemisestä. Hyödyllisintä ovat labratunnit, kielten opinnot, opinnäytetyö
sekä työharjoittelut ja niitä edeltävät teoriatunnit. Opintoihin voisi
kuulua myös liikuntaa, ja terveellisten elämäntapojen merkitystä tulisi
entistä enemmän korostaa.
Mieleenpainuvinta opintojen varrelta? Meillä oli mahtava luokkahenki,
ja vietimme usein vapaa-aikaakin luokan kesken. Työharjoittelujaksoilta
yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista on mukanaolo
synnytyksessä ja vauvan avustaminen maailmaan. Opinnäytetyön tein
hyvän kaverini kanssa, ja monesti vatsalihakset ja posket olivat kipeät
nauramisesta.
Tulevaisuudensuunnitelmasi? Sain unelmieni työpaikan opiskelijaterveydenhuollosta. Minut otettiin hyvin vastaan ja ammatillista osaamistani arvostetaan, vaikka tulinkin suoraan koulun penkiltä. Työ on haastavaa, mutta antoisaa ja se kasvattaa myös itseä. Näillä näkymin jatkan kyseisessä työpaikassa. Tulevaisuus näyttää, mihin elämä kuljettaa.

