"Osaan ja kykenen -asenne mukaan Afrikkaan"
Uganda on pinta-alaltaan pieni mutta sydämeltään suuri maa keskisessä Afrikassa. Ugandalla on pitkä ja värikäs historia heimolaisuudesta Euroopan alaisuuteen, kunnes maa itsenäistyi vuonna 1962. Piskuinen maa ei välttämättä ole yhtä tunnettu kuin naapurimaansa Kenia tai Tansania, mutta Ugandaan Riikka Mäki suuntasi urheasti suorittamaan sairaanhoidon suuntaavaa harjoitteluaan.
Riikan harjoittelupaikka oli Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, jonne hän päätyi Terve Afrikka-kehitysyhteistyön kautta. Kampalan lisäksi Riikka työskenteli myös pienemmässä Mpigisin kylässä. Pääsy Ugandaan ei ollut itsestäänselvyys vaan harjoitteluun haettiin HADCON (Health Africa Development Co-operation Organisation, suomeksi Terve Afrikka -organisaatio) kautta. Riikka kävi ensin koululla järjestetyssä haastattelussa, jonka jälkeen opettajat valitsivat ne oppilaat, joita suosittelivat järjestölle. Järjestö teki lopulliset päätökset Afrikkaan lähtijöistä koulusta saamiensa tietojen perusteella.
Sopeutumista afrikkalaiseen kulttuuriin
Ugandassa Riikka asui milloin missäkin: silloin tällöin hostellissa, toisinaan terveyskeskusalueen majoituksessa. Harjoittelussa Riikan tarkoitus oli toimia sairaanhoitajana ja kehittää omaa ammattitaitoaan. Kulttuurierot kuitenkin hidastivat työtä, sillä Afrikassa ei annettu paljon arvoa opiskelijoille ja välillä töitä piti miltei kerjätä. Afrikkalaiset eivät myöskään mielellään halunneet kuulla eurooppalaiselta, miten asiat voitaisiin tehdä toisin tai paremmin.
– Ajoittain se turhautti minua mutta muistutin itseäni, että maassa maan tavalla, Riikka kertoo.
Myös afrikkalaisten joustava aikakäsitys aiheutti pientä sydämentykytystä jämptille suomalaisluonteelle. Siinä missä suomalainen tahtoo asiat tehdyksi nyt, afrikkalainen hoitaa asiat ajan kanssa.
– Jos ei muuta, niin ainakin opin kärsivälliseksi, Riikka naurahtaakin.
Riikka sai apua käytännön asioihin paikalla olevilta opettajilta. Hänellä oli myös oma ohjaaja, mutta Riikka korostaa, ettei pysty sanoin kuvailemaan, kuinka suuret kulttuurierot olivat ohjaajan opastuksesta huolimatta. Jos halusi saada jotain tehdyksi tai edes päästä työn alkuun, täytyi olla omatoiminen. Afrikkalainen ja suomalainen sairaalakulttuuri erosivat toisistaan valtavasti, eikä työnantaja aina tuntunut ymmärtävän, kuinka korkea suomalaisten sairaanhoitajien opintojen taso on.
– Omien kykyjen epäileminen oli ajoittain erittäin ärsyttävää mutta samalla tuli halu osoittaa, että osaan ja kykenen siinä missä muutkin, Riikka kertoo.
Sairaalassa myös korostui suuresti nokkimisjärjestys, eikä naisena ollut helppoa kivuta hierarkian huipulle, varsinkaan maassa joka on vasta matkalla kohti demokratiaa.
Uutta opettava ja elämää mullistava kokemus
Riikka yritti ennen matkaa pitää odotuksensa pieninä. Afrikka kohdemaana aiheuttaa tavallisesti välitöntä ihmettelyä, mutta Riikka sulki korvansa erityisesti negatiiviselta puheelta. Mielenkiinto oli päällimmäisenä mielessä.
– Lähdin Afrikkaan etsimään itseäni ja oppimaan uutta niin sairaalasta kuin itse elämästäkin, Riikka kertoo.
Hän tahtoi tietää, kuinka ihminen voi selvitä, kun hoito suoritetaan äärioloissa ja kuinka ihminen pystyy elämään hyvinkin onnellisena niin vähällä. Elämän tosiasioita Riikan ei aina ollut helppo kohdata. Hän havaitsi esimerkiksi, että köyhät pystyivät vain haaveilemaan hoidosta, josta rikkailla oli varaa maksaa. Harjoittelu Ugandassa opettikin Riikkaa ennen kaikkea arvostamaan ilmaista terveydenhuoltoa ja tasa-arvoa, jotka Suomessa kovin usein koetaan itsestäänselvyyksiksi.
Riikka todisti harjoittelunsa aikana, että oma ala voi olla kovinkin erilaista siirryttäessä kulttuurista toiseen. Afrikassa esimerkiksi kivuliaskin toimenpide on kestettävä paikallaan, sillä kipulääkettä ei ole juuri saatavilla. Kipu katsotaan heikkoudeksi, eikä kukaan tahdo olla heikko. Naisilla ei ole Ugandassa aina helppoa, sillä erityisesti synnyttäminen on hyvin kallista. Kalliin hinnan vuoksi naiset hakeutuvat vain harvoin sairaalaan synnyttämään ja turvautuvat mieluummin kylän naisten apuun, esimerkiksi anoppiin tai kylän omaan parantajaan.
– Mielikuvitukseen tuli turvautuneeksi, jos tarvittavia tarvikkeita ei löytynyt, Riikka naurahtaa.
Hän suosittelee Vamkin opiskelijoille matkaa Afrikkaan.
– Harjoittelu Afrikassa on elämää mullistava kokemus. Lähtijän täytyy kuitenkin osata varautua totaaliseen kulttuurimuutokseen, joka on välillä rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin.