Nuorten koulutus päivätoteutuksena

"Työmaalle suoraan koulunpenkiltä"

Joni Väliaho Alavudelta on tyytyväinen koulutusalansa valintaan. Valmistumisen jälkeen ajatuksena on päästä
etenemään alan työtehtävissä.

Miksi VAMKiin? Halusin tulla opiskelemaan Vaasaan, koska kaupunki ja erityisesti sen vanha rakennustyyli miellytti. Lisäksi veljeni ja moni ystävistäni opiskelee täällä.

Ensimmäinen koulupäiväsi VAMKissa? Ensimmäisenä päivänä olin luonnollisesti vähän hukassa. Onneksi loistavat tutorit esittelivät ammattikorkeakoulun tiloja, samalla tutustuin myös opiskelukavereihin ja opettajiin. Illalla kiersimme tutorin ohjauksessa ympäri kaupunkia, ja samalla viikolla oli jo ensimmäiset bileetkin!

Kokemuksesi työharjoittelusta? Olen ollut työharjoittelussa muun muassa Skanska Infra Oy:llä. Siellä toimenkuvaani kuuluivat työmaakoneiden valvonta, käskytys sekä materiaalitilaukset omalle toimipisteelleni. Oli hienoa, että sain aloittaa työnjohdon harjoittelun jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Olen työskennellyt kesähommissa myös Alavuden kaupungin tilapalveluosaston esimiestehtävissä.

Mielipiteesi opinnoista? Statiikan ja matematiikan opinnot ovat olleet hyödyllisiä ja mielenkiintoisia. Työharjoittelun ja kesätöiden myötä organisointikyky, järjestelmällisyys sekä vastuunotto ovat kasvaneet merkittävästi.

Mieleenpainuvinta opintojen varrelta? Ehdottomasti luokkahenki, joka muodostui jo heti alkuvaiheessa tosi tiiviiksi. Yhdessä on koettu jos jonkinlaisia ikimuistoisia hetkiä.

Parasta Vaasassa? Lukuisat eri puolilta maailmaa tulevat uudet ystävät, joita olen saanut toimimalla kansainvälisten opiskelijoiden tutorina. Vaasa on sopivan kokoinen kaupunki, jossa on paljon mahdollisuuksia eri urheilulajien harjoitteluun.

Tulevaisuudensuunnitelmasi? Opintojen jälkeen työllistymisvaihtoehdot ovat tosi monipuoliset
ja vaihtoehtoja riittää. Sekä suunnittelu- että tuotantotehtävät kiinnostavat.

Takaisin