|
Etusivu > Tutkimus ja työelämäpalvelut > Projektitoiminta > Käynnissä > Liiketoiminta
Liiketoiminta
AMKTULI
- Kuvaus: Hankkeella pyritään kaupallistamaan ammattikorkeakouluissa luotua tutkimustietoa sekä liikeideoita Länsi-Suomen alueella. Lisäksi lisätään toimijoiden välistä vuorovaikutusta, kehitetään ja vahvistetaan hankkeen toimijoiden osaamista sekä luodaan uusia toimintamalleja ja verkostoja, joiden avulla tutkimustulosten kaupallistaminen ja tutkimuslähtöisten liikeideoiden edistäminen voisi toteutua mahdollisimman tehokkaasti. Myöhemmin tavoitellaan myös temaattisten ja kansainvälisten verkostojen muodostamista. Tehokkaalla alueellisella, ylimaakunnallisella ja organisaatioiden välisellä verkostoitumisella tavoitellaan erityisesti korkeakoulujen ja yritysten välisen tutkimusyhteistyön tiivistymistä. Hankkeen keskeisenä sisältönä ovat yksittäiset kaupallistamisselvitykset, tiedotus- ja aktivointitoimenpiteet, osaamisen kehittämiseen ja verkostojen tiivistämiseen liittyvät toimenpiteet sekä hankkeen hallinnointi. Hankkeen myötä yhteistyö teknologiakeskusten, muiden välittäjäorganisaatioiden ja korkeakoulujen välillä on entistä tiiviimpää ja korkeakoulujen tutkimustulosten hyödyntämismahdollisuudet tiedostetaan entistä paremmin alueen yrityksissä, jonka myötä mahdollistetaan strategisen tutkimusyhteistyön tiivistyminen. TULI-rahoitus (tutkimuksesta liiketoimintaa) tuo ammattikorkeakouluille resursseja myös ulkopuolisten konsulttien hankintaan.
- Organisaatio: Satakunnan ammattikorkeakoulu (koordinaattori). Vaasan ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu.
- Rahoitus: TEKES. Kokonaisbudjetti: 1 083 320 eur, VAMKin osuus 119 740 eur.
- Kesto: 05/2008 - 12/2009.
- Yhteyshenkilö: Kurth Silorinne, puh. +358 40 571 3081, s-posti kurth.silorinne@puv.fi
Kvarken Global Business KGB
- Kuvaus: Kansainvälisen KGB-hankkeen päätavoitteena on myötävaikuttaa Merenkurkun alueen suomalaisten ja ruotsalaisten pk-yritysten kehittymiseen ja globaalin kilpailukyvyn paranemiseen sekä säilyttämiseen. Hankkeen myötä rajat ylittävän yritysyhteistyön edellytykset parantuvat ja tavoitteena onkin erilaisten toimenpiteiden myötä saada aikaan yhteisiä pk-yrityksiä tukevia toimintamalleja. Merenkurkun alueen tärkeimpien yritystoimintaa tukevien organisaatioiden yhteistyömahdollisuudet paranevat KGB-hankkeen yhteistyöverkostojen kautta. Hanke sisältää kuusi pk-yrityksille tarjottavaa toimintamuotoa, jotka on jaettu pää- ja tukitoimiin. Hankealueen pk-yrityksiä tuetaan muodostamalla yrityksille kaksi- ja kolmevuotiset hankinta- ja vientirenkaat, joista hankintarenkaat auttavat siihen osallistuvia pk-yrityksiä hankintahintojen alenemisella yhteishankinnoin ja vientirenkaat puolestaan vähentävät yksittäisen yrityksen riskiä ja toisaalta useamman yrityksen yhteenliittymä voi tarjota potentiaalisille ostajille paremman tuotevalikoiman. Lisäksi hanke pyrkii lisäämään Lean Production -käsitteen tunnettuutta ja tarjoaa yrityksille tukea käsitteen tarkoittaman tuotantotavan käyttöönotossa ja järjestää yrityksille loppuseminaarin aiheesta. KGB:n asiantuntijaverkoston kautta yrityksille tarjotaan apua tuotteiden teolliseen muotoiluun ja brändäykseen, joiden avulla yritysten kilpailukyky paranee. Pk-yrityksille järjestetään myös työpajatyyppisiä seminaareja ja opintokäyntejä samantyyppisiin yrityksiin, jotta yritysten verkottuminen ja tiedonsaanti helpottuisivat. Kansainväliset messuille osallistuminen joko vierailijoina tai joissakin tapauksissa näytteilleasettajina, on eräs hankkeen tarjoama tukimuoto pk-yrityksille.
- Organisaatio: Vaasan ammattikorkeakoulu (koordinaattori). Yhteistyökumppanit: KustÖsterbottens företagare, Pohjanmaan kauppakamari, Viexpo, Företagarnas Riksorganisation i Västerbotten, Västerbottens Handelskammare, ALMI Företagspartner Nord Ab.
- Rahoitus: Interreg IV A -ohjelma Botnia-Atlantica 50%. Kansallinen rahoitus: Pohjanmaan liitto 25%; Västerbottens länsstyrelse 15%; Länstyrelsen i Västernorrland 10%.
Kokonaisbudjetti: 2 150 000 eur
- Kesto: 07/2008 - 12/2011
- Yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Kurt Häggblad, puh. +358 40 481 1502, s-posti: kurt.haggblad@puv.fi
EXIMIN (Export, Import, Innovations)
- Kuvaus: Vaasan ammattikorkeakoulun koordinoiman innovatiivisen EXIMIN-hankkeen tarkoituksena on luoda puitteet innovaatioiden prosessiverkostoille liittyen pk-yritysten liiketoimintamahdollisuuksiin Afrikassa. Pääkohderyhmänä ovat suomalaiset pk-yritykset, koulutus- ja elinkeinoelämän kehittäjäorganisaatiot sekä ko. organisaatioista koostuvat innovaatioverkostot. Välillisesti tavoitteena on myös saada korkeakouluissa opiskelevien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ammatillinen osaaminen paremmin hyödynnettyä elinkeinoelämässä ja suomalaisissa pk-yrityksissä. Kolmivuotisen hankkeen osatoteuttajia ja keskeisimpiä yhteistyökumppaneita ovat Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia, Vaasan yliopiston Levón-instituutti sekä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Yritysten kasvun varmistaminen vaatii kansainvälistymistä ja uusien markkina-alueiden huomioimista. EXIMIN-hanke avaa yhdessä hankkeen toteuttajien ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa pk-yrityksille uuden markkina-alueen Afrikan, jossa on valtavat mahdollisuudet ja potentiaali yritystoiminnalle. Pk-yrityksille järjestetään infotilaisuuksia ja seminaareja Afrikan markkinoiden tarpeista, mahdollisuuksista, liiketoiminnasta, lainsäädännöstä, kulttuurista ja yhteiskunnasta. Liiketoiminta-aloja, jotka soveltuvat erityisesti suomalaisille yrityksille toimintaan Afrikassa, ovat esim. energia- ja ympäristöala ja IT-alalta etenkin Open Source -sovellukset. EXIMIN-hankkeen aikana luotu yhteistyöverkosto jää elämään hankkeen päätyttyäkin ja hankkeessa luoduista hyvistä käytännöistä, Afrikkaan liittyvästä perustiedosta sekä liiketoimintamahdollisuuksista julkaistaan Internetissä materiaalia. EXIMIN-hanke pyrkii työelämää tukevan innovaatio- ja osaamisjärjestelmän monipuolistamiseen mm. uusien toimijoiden mukaan saamisella, sosiaalisilla innovaatioilla. Lisäksi tavoitteena on edesauttaa ammattikorkeakoulujen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän roolin laajenemista ja vakiintumista.
- Organisaatio: Vaasan ammattikorkeakoulu (koordinaattori). Novia, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Levón-instituutti
- Rahoitus: Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Oulun lääninhallitus. Kokonaisbudjetti: 376 470 eur (VAMKin osuus 274 020 eur).
- Kesto: 09/2008 - 08/2011.
- Yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Adebayo Agbejule, puh. +358 40 704 3171, s-posti: adebayo.agbejule@puv.fi. Projektikoordinaattori Henrik Niemelä, puh. 0207 663 456, s-posti henrik.niemela@puv.fi
 
|