Imetys, surutyö ja ikääntyneiden seksuaaliterveys Vaasan kaupungin tilaamien VAMKin opinnäytetöiden aiheena

Julkaistu 2019-05-06 13:19:54 EEST.

Tänä keväänä valmistui useampi Vaasan ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta saatujen toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Esimerkiksi työharjoittelussa olevat hoitoalan opiskelijat ovat innostuneet tekemään opinnäytetyön harjoittelupaikalleen.

IMG_0013_web.jpg

Opinnäytetöiden tekijät, Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijat Milla Hautamäki, Riikka Kypärä, Ulla Ahlvik ja Terhi Aho. Kuva: Anssi Turunen

– Olin työharjoittelussa Vaasan kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla 7. Kysyin, olisiko heillä antaa aihetta opinnäytetyöhöni. Heillä oli tarve uudelle esitteelle, joka auttaisi kuolleen henkilön läheisiä surutyössä sekä tukisi henkilöstöä kohtaamaan surevia läheisiä, kertoo sairaanhoitajaksi opiskeleva Milla Hautamäki.
– Tavoitteenani on auttaa läheisiä surussa ja tiedon löytämisessä tilanteessa, jossa on vaikea jaksaa järjestää asioita. Kohdatessa surevia on tärkeää, että kuuntelee heitä ja on heille läsnä. Henkilöstön on varauduttava kaikenlaisiin reaktioihin, Hautamäki jatkaa.
– Olemme todella tyytyväisiä Millan tekemään työhön! Yhteistyö Millan kanssa sujui erinomaisesti. Hän kuunteli tarkkaan toiveitamme, kehuu osastonhoitaja Marjo Ketola Vaasan kaupunginsairaalan osastolta 7.

Ikääntyneiden seksuaaliterveyden tukeminen kotihoidossa

Ikääntyneillä on oikeus saada seksuaaliterveyttä edistävää tietoa, neuvontaa sekä terveyspalveluita. Sairaanhoitajiksi opiskelevat Ulla Ahlvik ja Terhi Aho kartoittivat opinnäytetyössään hoitajille tehdyn kyselyn kautta, miten ikääntyneiden seksuaaliterveyttä tuetaan Vaasan kaupungin kotihoidossa. Aihe on todella harvinainen, sillä aiempaa tutkimustietoa ei löytynyt.

Opinnäytetyön yksi tavoitteista oli tehdä kotihoidon henkilöstölle toimintaohje seksuaaliterveyden edistämiseksi. Ohjeessa esimerkiksi kehotetaan kuuntelemaan asiakasta, ymmärtämään ikääntymisen, lääkityksen ja sairauksien vaikutukset sekä ohjaamaan tarvittaessa Vaasan kaupungin seksuaalineuvojalle.
Kyselyn tulokset osoittivat, että kotihoidon hoitajat suhtautuvat ikääntyneiden seksuaalisuuteen positiivisesti.

– Kun olen läsnä luottamuksellisessa hoitosuhteessa, uskaltaisin itsekin ottaa esille seksuaalisuuteen liittyviä asioita asiakkaan kanssa. Näistä asioista voidaan puhua ääneen, vakuuttaa Ahlvik.

Ahlvik toivoo, että jatkossa seksuaaliterveyteen liittyvät asiat huomioidaan kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmassa sekä kirjataan potilastietojärjestelmään.

Myös hoitajien täytyy tuntea olonsa turvalliseksi hoitotilanteessa. Opinnäytetyötä varten tehdyssä kyselyssä tuli esille, että suurin osa hoitajista ovat kohdanneet työssään jonkinlaista seksuaalista ahdistelua. Siksi tulisi olla toimintamallit myös hoitajille, jos he joutuvat seksuaalisesti häirityksi työssään.

– Sain todella paljon irti tästä aiheesta. Opinnäytetyön tekeminen antoi paljon uutta tietoa, kertoo Aho opinnäytetyön antamista hyödyistä.

Imetys tutuksi –teemapäivä äitiys- ja lastenneuvoloiden toiveesta

Sairaanhoitajaksi opiskeleva Riikka Kypärä järjesti opinnäytetyönään 4.10.2018 Imetys tutuksi –teemapäivän. Toive päivän järjestämiseen tuli Vaasan kaupungin äitiys- ja lastenneuvoloista. Siellä koettiin tarve kaikille avoimeen tilaisuuteen, jossa tuodaan esille imetyksen positiivisia puolia ja luodaan myönteistä ajatusmaailmaa imetyksen puolesta.

IMG_0019_web.jpg

Milla Hautamäki ja Riikka Kypärä. Kuva: Anssi Turunen

– Imetys tutuksi –teemapäivässä puheenvuoroja pitivät edustajat Vaasan kaupungin äitiysneuvolasta ja lastenneuvolasta, Vaasan keskussairaalan synnytysyksiköstä ja Folkhälsanilta. Pidin itsekin puheenvuoron. Teemapäivässä oli mukana myös Imetyksen tuki ry. Teemapäivän sisältö suunniteltiin äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkaille tehdyn kyselyn pohjalta, kertoo Kypärä.

Opinnäyteyhteistyö on osa ammattikorkeakoulun ja työelämän kumppanuutta

Opinnäytetöiden ohjaaja, yliopettaja Hanna-Leena Melender kertoo, että työelämästä saadut opinnäytetyöaiheet ovat ammattikorkeakoululle tärkeitä ja opiskelijoille merkityksellisiä.
– Työelämästä saatu aihe motivoi opiskelijaa ja tukee muun muassa työn jatkuvan kehittämisen sekä verkostoissa toimimisen oppimista. Ammattikorkeakoulu voi auttaa työelämää kehittämään toimintaansa opiskelijoiden opinnäytetöiden avulla, koska opiskelijoiden tulee esittää opinnäytetyössään aina viimeinen saatavilla oleva tieto aiheesta ja opinnäytetyössä tehdään työelämään sovellus tästä uusimmasta tiedosta, toteaa Melender.

Teksti: Johanna Jussila
Kuvat: Anssi Turunen

Takaisin