Mitä mieltä opiskelijat ovat VAMKista?

Julkaistu 2014-04-17 12:53:54 EEST.

Kevään aikana järjestetyn Opiskelijatutkan tulokset ovat valmistuneet. Opiskelijatutkan avulla kartoitettiin opiskelijoiden mielipiteitä VAMKista. Tänä vuonna kysely järjestettiin ensimmäistä kertaa kaikkien vuosikurssien opiskelijoille aiemman kahden ensimmäisen vuosikurssin kyselyn sijaan. Kyselyyn oli nyt myös ensimmäistä kertaa mahdollisuus vastata englanniksi. Kyselyyn osallistui yhteensä 471 opiskelijaa, mikä on noin 13 prosenttia kaikista VAMKin opiskelijoista. Tätä voidaan pitää hyvänä tuloksena.

Tuloksia pääset katsomaan täältä kohdasta Opiskelijatutka.

Tuloksia oli mahdollista kommentoida koulutusalakohtaisissa palautepäivissä, joita järjestettiin kevään aikana. Palautepäivien aikana käydyistä keskusteluista on koottu Opiskelijatutkan raporttien yhteyteen muistiot, jotka löytyvät myös yllä olevan linkin kautta. Kysymyksiä ja kommentteja tuloksista otetaan kuitenkin edelleen vastaan joko palautekanavissa tai sähköpostitse: reetta.marttinen@vamk.fi

Opiskelijatutkaan osallistuneiden kesken arvotut lahjashekit voittivat Sampo Hytönen, Tuula Sundberg, Ulla Pohjoisaho, Pauliina Mylläri ja Aila Ala-Aho. Onnittelut voittajille!

VAMKin laatutiimi kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita.

Lisätietoja:
Tarja Kettunen, tarja.kettunen@vamk.fi
Reetta Marttinen, reetta.marttinen@vamk.fi

Takaisin