Käyttäjätunnukset ja -salasanat
Käyttäjän kannalta olisi luonnollisesti ihanteellista, että yksi käyttäjätunnus ja salasana riittäisivät. Tällaista järjestelmien teknisistä yhteensovittamista ei kuitenkaan ole vielä kokonaan voitu toteuttaa, sillä eri järjestelmiä on kehitetty eri aikaan ja niitä on jouduttu hankkimaan eri toimittajilta. Kuitenkin opiskelijoiden osalta kaikki pääjärjestelmät (Winha, Moodle, Windows ja Linux) on saatu toimimaan samalla tunnuksella ja salasanalla.
Tunnus muodostetaan Winhan opiskelijanumerosta lisäämällä pieni e-kirjain opiskelijanumeron eteen, esim. e0512345. Yhteinen tunnusjärjestelmä toimii LDAP -hakemistopalvelun kautta, mikä mahdollistaa useampien eri järjestelmien käyttäjätunnusten ja salasanojen yhdistämisen - myös Winha-tunnuksen liittämisen tähän samaan järjestelmään.
Tunnuksen jakelu
Käyttäjätunnuksen ja salasanan saa opinto-ohjaajilta opiskelun alussa allekirjoittamallaan kuittauksella. Käyttäjätunnus mahdollistaa pääsyn koulun tietojärjestelmiin, sähköpostiin ja intranetiin, joten opiskelijoilta edellytetään tutustumista ja sitoutumista Vaasan ammattikorkeakoulun tietokoneita koskeviin käyttösääntöihin. Tätä edellyttää myös valtakunnallinen Funetin HAKA-luottamusverkosto.
Käyttösäännöt ovat osoitteessa: http://www.puv.fi/study/atk-aapinen/rules/
Salasanan vaihtaminen tai unohtaminen
Salasana vaihdetaan selaimella osoitteessa https://secure.puv.fi/passwd.cgi, jolloin sama salasana välittyy kaikkiin LDAP-palveluun kytkettyihin järjestelmiin.
Jos olet unohtanut salasanan, saat uuden opintotoimistosta. Uutta salasanaa hakiessasi ota henkilöllisyystodistus tai ID-kortti mukaan. Salasanaa ei tietoturvasyistä ilmoiteta sähköpostitse tai puhelimitse.
Tunnuksen voimassasolo
Käyttäjätunnus on voimassa seitsemän päivää opiskelijan valmistumisen tai eroamisen jälkeen. Käyttäjätunnus poistuu automaattisesti Winha-opiskelijahallinnon lasnäolotiedon perusteella. Käyttäjille lähetetään sähköpostitse ilmoitus tunnuksen poistamisesta heti valmistumisen tai eroamisen yhteydessä. Jos saat tunnuksen poistumisesta ilmoittavan viestin mielestäsi aiheetta, ota yhteys opintotoimistoon (opintotoimisto@puv.fi), jossa sinulle kerrotaan miksi opiskeluoikeutesi on päättynyt ja miksi tunnuksesi on sulkeutunut.
Hakukone yhteystietoihin
Intranetin osoitteessa http://secure.puv.fi/winha-search/ on hakukone, jolla voi hakea opiskelijoiden ja opiskelijaryhmien sähköpostiosoitteita sekä henkilökunnan yhteystietoja. Tietosuojasyistä hakukoneeseen pääsee ulkoverkosta vain voimassa olevalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Yhteystiedot on tarkoitettu ainoastaan opiskeluun liittyviin tiedotuksiin eikä niitä saa käyttää mainostamiseen tai muihin yksityisiin tiedonantoihin. Henkilöstön yhteystietoja voi hakea myös osoitteessa http://www.puv.fi/study/contact/.