|
Etusivu > Opiskelijapalvelut > Opinnot > Opinto-opas > 2004-2005 > Johdanto ja yleiset asiat > Opintotuki
Opintotuki
Opintotuen hakeminen
Opintojensa rahoittamiseen opiskelijalla on mahdollisuus hakea Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskukselta opintotukea, jonka tarkoitus on turvata opiskeluaikainen toimeentulo. Opintotuki muodostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta.
Opintotukea on mahdollista saada yhdellä hakemisella koko opiskeluajaksi.
Lukuvuodessa opintotukikuukausia on yhdeksän. Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemiskuukauden alusta lukien. Opintotukihakemuksen jättämisessä ratkaisevaa on saapumispäivämäärä, ei postituspäivämäärä.
Opintotukea voidaan myöntää myös ulkomaan opintoihin tai työharjoitteluun, jos ne voidaan sisällyttää Suomessa suoritettavaan tutkintoon.
Opiskelijalla on myös velvollisuus peruuttaa opintotuki, jos opintoviikkoja ei kerry riittävästi tai esimerkiksi vuosituloraja ylittyy. Samoin opiskelijan on aina ilmoitettava osoitteen- tai vuokranmuutokset opintotukikeskukselle. Verotuksen valmistuttua opiskelijan on maksettava takaisin liikaa saamansa rahat 15 prosentin korolla.
Jos tuloraja ylittyy, on mahdollista vapaaehtoisesti palauttaa maksettu tuki takaisin maaliskuun loppuun mennessä. Opintotuen vapaaehtoinen palauttaminen määräaikaan mennessä palauttaa tukikuukauden uudelleen käytettäväksi.
Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa opintotoimistosta ja opinto-ohjaajilta. Samoin lisätietoja saa Kelan opintotukioppaasta, jonka saa opintotoimistosta ja Kelan toimistoista. Opintotuen internet-sivut ovat käytössä osoitteessa www.kela.fi/opintotuki.
Ammattikorkeakoulujen opintotukiasioihin vastaa myös puhelinpalvelu klo 9-12 numerossa 020 434 6650 sekä yleinen neuvonta klo 8.15 - 16.00 numerossa 020 434 6770.
Opintotukilautakunta
Ammattikorkeakoululla on lakisääteinen opintotukilautakunta. Sen toiminnasta säädetään tarkemmin asetuksella.
Opintotukilautakunnan tehtävänä on:
- seurata opintojen edistymistä ja antaa oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto opintojen edistymisestä;
- määritellä kesäaikana harjoitettavien opintojen ja ulkomailla harjoitettavien opintojen riittävä laajuus ja antaa yksittäis-tapauksissa lausunto Kansaneläkelaitok-selle.
Tehtävien toteuttamiseksi opintotukilautakunta seuraa säännöllisesti joka syksy opiskelijan opintojen edistymistä, antaa huomautuksia sekä tarvittaessa katkaisee opintotuen. Opintotuki katkeaa, jos tukikuukautta kohden ei kerry keskimäärin 3.2 opintoviikkoa. (Opintotukilain ja –asetuksen muutos tulee voimaan 1.8.2004). Opintotukilautakunta voi hakemuksesta myös palauttaa tuen, kun opiskelija saa tuen katkaisemisen jälkeen vaaditut opintoviikot.
Ammattikorkeakoulun opintotukilautakunnan sihteeri on
Susan Sundqvist puh: (06) 326 3017 tai 040 733 4174 email: susan.sundqvist@puv.fi.
Opintotukilautakunta kokoontuu tarvittaessa. Opintotukilautakunnan tekemät päätökset sitovat kansaneläkelaitosta.
Kesäopintotuki
Opiskelija voi opiskella tai tehdä työharjoittelua kesäaikana ja saada opintotukea. Opiskelu on päätoimista, kun opiskelija suorittaa keskimäärin 3.2 opintoviikkoa tutkintoon kuuluvia opintoja hakukuukautta kohden. Mahdollisia opiskelupaikkoja ovat esim. avoimet yliopistot, kesäyliopistot ja vastaavat oppilaitokset. Päätoiminen työharjoittelu oikeuttaa opintotukeen jos harjoittelu on palkatonta, tai palkka on keskimäärin alle 505 EUR/kk. Jos palkka on 505 EUR/kk tai enemmän, on mahdollista hakea asumislisää ja lainantakausta. Jos työharjoittelu on päätoimista ja palkka vähintään 505 EUR/kk, se estää opintorahan saannin, vaikka asianomainen tekisi myös muita opintoja harjoittelun ohella.
Opinnäytetyötä voi sitä ohjaavan opettajan tai osastonjohtajan hyväksymänä tehdä kesäaikana opintotuen turvin. Opinnot hyväksyy osastojohtaja, ja harjoittelun hyväksyy harjoittelusta vastaava opettaja tai harjoittelukoordinaattori.
Tukea haetaan aina etukäteen opintotukilautakunnalta. Tukea ei voi hakea takautuvasti. Opiskelija hakee kesätukea Otm-lomakkeella ja liitteellä ”selvitys kesäopinnoista”.
Hakemuksia ja lomakkeita saa opintoimistoista ja osoitteesta www.puv.fi kohdasta Opiskelijapalvelut > Lomakkeet > Opintoasiat ja opintotuki.
Hakemukset toimitetaan opintotoimistoon tai opintotukilautakunnan sihteerille, ei KELA:een.
Säännönmukaisen suoritusajan ylitys
Opinnoissa viivästyneelle voidaan myöntää lisätukea pätevästä syystä, kuten esim. sairaus tai vaikea elämäntilanne. Syitä eivät ole opintojen järjestelyt tai järjestämistavat, opintoalan vaihto tai opiskelijajärjestöissä toimiminen.
Tukiajan pidennystä haetaan opintotukilautakunnalta Olosuhdemuutosilmoituksella (Otm), johon on liitettävä selvitys opintojen viivästymisen syistä sekä ammattikorkeakoulun virallinen todistus jäljellä olevista opinnoista sekä suunnitelma opintojen loppuun saattamiseksi. Hakemuslomakkeita saa ammattikorkeakoulun opintotoimistosta tai verkkosivuilta. Hakemukset palautetaan opintotoimistoon, ei KELA:een.
|