Ajankohtaista

VAMOKin uusi hallitus panostaa yhteisöllisyyteen

Julkaistu 2015-12-02 08:34:52 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOKin edustajisto on valinnut järjestäytymiskokouksessaan edustajiston puheenjohtajiston sekä hallituksen opiskelijakunnalle vuodeksi 2016.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin sosiaalialan opiskelija Anni Koivisto ja varapuheenjohtajaksi liiketalouden opiskelija Jenny Jokelainen. Heidän lisäkseen hallitukseen valittiin Hoa Nguyen, Tuomas Kaltiala, Niilo Hakoniemi, Asta Syväoja ja Joni Niemelä. Hallitus vastaa opiskelijakunnan operatiivisesta toiminnasta. Hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2016 ja kestää vuoden 2016 loppuun saakka.

Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Pauli Meuronen ja varapuheenjohtajaksi Mikko Ojala.

- Ensi vuonna opiskelijakunnan tulee keskittyä vaikuttavuuteen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. Yhteisöllisyys tulee ensi vuonna näkymään toiminnassa kantavana teemana. Tällä tänään valitulla porukalla onnistumme varmasti nostamaan edunvalvonnan tasoa ammattikorkeakoulussamme, vastavalittu hallituksen puheenjohtaja 2016 Anni Koivisto linjaa.

VAMOK-2016_www.jpg

VAMOKin uusi hallitus vuodelle 2016. Kuva: Tommi Halkosaari

Lisätietoja:

Tommi Halkosaari
Hallituksen puheenjohtaja 2015
tommi.halkosaari@vamok.fi, puh. 0400 436 800

Anni Koivisto
Hallituksen puheenjohtaja 2016
anni.koivisto@vamok.fi, puh. 040 415 5969

Takaisin