Ajankohtaista

Vamk kehittää videoneuvotteluohjelmistojen arviointimenetelmän

Vaasan AMK tiedote 9.3.07

Vaasan ammattikorkeakoulun Open Conference on Open Source Software OCOSS-hankkeen ensimmäinen vaihe on saanut Merenkurkun ja MittSkandia alueiden Interreg-rahoitusta 170 000 euroa.

OCOSS-hanke toteutetaan yhteistyössä Uumajan yliopiston kanssa. Mukana kolme työryhmää, jotka selvittävät menetelmän arviointikriteerejä, tutkimusmenetelmää ja menetelmän testausta. Kussakin työryhmässä on yksi edustaja Ruotsista ja toinen Suomesta. Projektin tieteellinen osuus tehdään Uumajan yliopistossa ja koko hankkeen koordinointivastuu on Vaasan ammattikorkeakoululla.

Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmä ja työkalu Internetissä toimivien, avoimeen lähdekoodiin perustuvien videoneuvotteluissa käytettävien ohjelmistojen arviointia varten. Helmikuussa 2007 käynnistyneessä ensimmäisessä vaiheessa laaditaan perusteellisten esiselvitysten pohjalta menetelmä, jolla ohjelmistojen käytettävyyttä voidaan testata ja verrata toisiinsa luotettavasti.

Tätä nykyä tarjolla on yli 100 erilaista avoimeen lähdekoodiin perustuvaa videoneuvottelujärjestelmää. Määrä kasvaa jatkuvasti, sillä ohjelmistot ovat vapaasti jatkokehitettävissä. OCOSS-projektin tavoitteena onkin tuottaa arviointimenetelmä, joka helpottaa parhaiten käyttötarkoitusta palvelevan vaihtoehdon valintaa. Myöhemmin vahvistettavassa, hankkeen toisessa vaiheessa on sen toteutuessa tavoitteena räätälöidä paras avointa lähdekoodia hyödyntävä Webconference-ohjelma yrityksille ja julkiselle sektorille.

Avoin lähdekoodi tarkoittaa ohjelmistoa, joka on kaikille avoin. Kuka tahansa voi käyttää, tutkia tai muuttaa lähdekoodia ja jakaa muokattuja versioita eteenpäin. Useimmat ohjelmat ovat olleet suljettuja, mutta suunta on muuttumassa nopeasti lisääntyvien avoimeen lähdekoodiin perustuvien tuotteiden ansiosta. Kiinnostus avoimen lähdekoodin järjestelmiin niin julkisella kuin yksityissektorilla on kasvussa, sillä ne ovat kaupallisia sovelluksia edullisempia ja joustavasti jatkokehitettävissä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Rainer Lytz
rainer.lytz@puv.fi

Takaisin