Ajankohtaista

Vamkin Siru Nurmi liikeideakilpailu Chancen voittoon

Vaasan korkeakouluopiskelijoille suunnatun Chance 2010 -liikeideakilpailun parhaat ideat palkittiin tiistaina 27.4. Vaasan ammattikorkeakoulussa, Vamkissa sähköinsinööriksi opiskeleva Siru Nurmi voitti Paras tuoteidea -sarjan laihduttamiseen ja painonhallintaan liittyvällä ideallaan. Palkintosumma on 1500 euroa.

Voitto meni Nurmen pitkälle tuotteistetulle Salveo-kuitujuomajauheelle, joka sisältää niukasti kaloreita mutta tuo samalla kylläisyyden tunteen. Vain luonnollisia maku- ja värinaineita sisältävän tuotteen kehittely on jo niin pitkällä, että mustikan ja appelsiinin makuiset juomajauheet nähdään kauppojen hyllyillä parin kuukauden kuluttua.

Nurmi ideoi voittoisan juomajauheen Vamkin yrittäjyyden oppimisympäristön eli Business Factoryn tiimiyrittäjyys-opintojaksolla, jossa tuotetta kehiteltiin testiryhmän avustuksella mahdollisimman valmiiksi tuotteeksi asti. Myös tuotteen nimeä, pakkausta ja markkinointia työstettiin ja kilpailijat kartoitettiin, jotta tuote pärjää ankarasti kilpailluilla laihdutustuotemarkkinoilla.

Parhaasta palveluideasta kilpailussa palkittiin Matti Ohrankämmen (Vaasan yliopisto) energiantuotantoon liittyvällä ideallaan. Muita palkittuja olivat Paras tuoteidea -sarjassa toiseksi sijoittunut Lauri Karppi (Vaasan yliopisto) sekä Paras palveluidea -sarjassa toisen sijan saavuttanut Antti Virnalan, Lauri Sihton, Teemu Tapion ja Juha Puskalan muodostama tiimi (Vaasan yliopisto). Erityismaininnalla palkittiin Ethan Jordan (Hanken) sekä Timo Alho (Vaasan yliopisto).

Liikeideakilpailu Chanceen tuli yhteensä 70 liikeideaa, joita opiskelijat olivat rakentaneet pääsääntöisesti alle viiden hengen tiimeissä. Osallistujia oli mukana laaja-alaisemmin eri korkeakoulujen koulutusohjelmista ja mukana oli myös jatko-opiskelijoita. Kokonaisuutena kilpailevien ideoiden taso oli entisestään noussut edellisvuodesta.

Kilpailu järjestettiin nyt toisen kerran avoimena, kaikille Vaasan alueen korkeakouluille suunnattuna kilpailuna. Chancen tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita innovatiiviseen ja uutta luovaan liikeideointiin. Alun perin Chance oli Vaasan ammattikorkeakoulun omille opiskelijoilleen järjestämä kilpailu. Yhteistyössä Merinovan Vaasa Science Park -hankkeen Business Road -ohjelman kanssa kilpailu avattiin myös muille vaasalaisille korkeakouluille.



Siru Nurmi on aiemmalta koulutukseltaan maalarimestari, mutta on jatkanut opintojaan sekä Vaasan ammattikorkeakoulussa että yliopistossa. Monipuolinen ja laaja-alainen koulutus on loistava valttikortti tulevaisuuden uraa silmällä pitäen, eikä oma yrityskään ole poissuljettu vaihtoehto, uskoo Nurmi.

Takaisin