Ajankohtaista

VAMKin sosiaali- ja terveysala houkutteli hakijoita kevään haussa

Julkaistu 2017-04-06 11:29:40 EEST.

VAMKin sosiaali- ja terveysalan koulutukset olivat suosittuja eilen päättyneessä kevään yhteishaussa.

Sosionomikoulutukseen haki eniten eli 146 ensisijaista hakijaa 40 aloituspaikkaa kohden. Myös terveydenhoitajakoulutukseen tuli hyvin ensisijaisia hakemuksia, noin 20 prosenttia edellisvuotta enemmän.

- Sosiaali- ja terveysalan osaajia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän: alalle syntyy muun muassa hyvinvointiteknologian myötä uusia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja työpaikkoja. Myös alan yrittäjyys on merkittävässä kasvussa, toteaa Aila Markus VAMKin hakijapalveluista.

Tekniikan koulutuksista tietotekniikan ja sähkötekniikan koulutuksissa oli kasvua ensisijaisten hakijoiden määrissä: tietotekniikkaan tuli yli kolmannes lisää hakijoita edellisvuoteen verrattuna.

- Osaaville insinööreille on suuri kysyntä Vaasan seudulla. Valtakunnallisesti esimerkiksi tietotekniikan ammattilaisista on huutava pula, kertoo VAMKin rehtori Tauno Kekäle.

Myös VAMKin työn ohessa suoritettaviin monimuotokoulutuksiin ja ylempiin tutkintoihin tuli hyvin hakemuksia. Suosituin näistä oli liiketalouden monimuotokoulutus, johon oli ensisijaisia hakijoita 20 prosenttia edellisvuotta enemmän.

wwwtiedote_keväänhaku2017.jpg

Kaiken kaikkiaan hakijoita VAMKin 645 aloituspaikkaan oli 4530.

Lisätietoja:
Opintoasiainpäällikkö Aila Markus, Vaasan AMK
Puh. 040 715 1317

Rehtori Tauno Kekäle, Vaasan AMK
Puh. 040 076 1619

Takaisin