Ajankohtaista

VAMKin sairaanhoitajaopiskelijat mukana Muistiviikon juhlapäivässä

Julkaistu 2016-09-26 09:14:54 EEST.

Pohjanmaan Muistiluotsi vietti Muistiviikkoa Maailman Alzheimer-päivän yhteydessä viikolla 38. Muistiviikko huipentui juhlapäivään, jota vietettiin 21.9. Juhlapäivän aikana VAMKin sairaanhoitajaopiskelijat tarjosivat verenpaine- ja verensokerimittausta sekä hemmottelua. Lisäksi osa opiskelijoista toimi päivän aikana Muistikavereina.

Muistiviikon juhlapäivän juhlapuhujana toimi Vaasan yliopiston rehtoraatin asiantuntija Suvi Ronkainen, hän puhui muistamisen muutoksista sekä menettämisestä ja voimavarojen uudenlaisesta käytöstä. Vaasan Martat muistivat Pohjanmaan Muistiluotsia lahjoittamalla runsaan määrän kutomiaan hypistelymuhveja. Vaasan suomalainen seurakunta tarjosi muistihartauden. Päivän päätteeksi yleisöllä oli mahdollisuus tutustua kodin apuvälineisiin ja ravitsemukseen, kirjaston ja Dateron palveluihin sekä kuunnella Jenny Malmberg Trion musisointia. Paikan päällä oli esillä myös Tikanojan taidekodin Museo matkalaukussa -kokonaisuus.

– Viikon ohjelmalla haluamme tarjota mielekästä yhteistä tekemistä ja kohtaamispaikkoja, kertoo toiminnanjohtaja Hanna Pitkänen Pohjanmaan Muistiluotsista.

WWW_ohjaajat.jpg

Heli Hjort ja VAMKin hoitotyön lehtori Suvi Kallio olivat mukana tapahtuman järjestelyissä.

VAMKin ja Pohjanmaan Muistiluotsin välinen yhteistyö on tiivistä. Yhteistyötä tehdään erityisesti Muistikaveri-toiminnan osalta, mutta myös muissa yhteyksissä, kuten nyt Muistiviikolla.

– On tärkeää, että tulevat sairaanhoidon ammattilaiset saavat arvokasta kokemusta muistisairaan kohtaamisesta. Muistikaveri-toiminta on oiva esimerkki tästä, kertoo VAMKin sosiaali- ja terveysalan yksikön hoitotyön koulutuspäällikkö Regina Nurmi.

-Päivä on ollut mukava, he meidät on otettu hyvin vastaan. Mukavaa, että muistetaan muistisairaita tällaisilla tilaisuuksilla, kertovat Muistiviikon juhlapäivässä mukana olleet sairaanhoitajaopiskelijat Jemina Moilanen, Anna Kuoppala ja Janika Jaakkola.

WWW_Opiskelijat.jpg

VAMKin opiskelijat nauttivat opettavaisesta päivästä.

Muistiviikko on muistisairaiden oma viikko, jota vietetään ympäri Suomen. Samalla viikolla on kansainvälinen Alzheimer-päivä (21.9.), jota on vietetty maailmalla jo vuodesta 1994 Muistiliiton kattojärjestön Alzheimer´s Disease Internationalin johdolla. Muisti koskettaa kaikkia, ja etenevää muistisairautta sairastaa noin 193 00 suomalaista. Mm. kulttuuri, taide ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat suotuisasti aivojen hyvinvointiin ja muistin toimintaan.

– Ne piristävät, rentouttavat ja ylläpitävät aivojen toimintakykyä. Yhdessä tekeminen antaa iloa ja voimaa arkeen niin terveille, muistisairaille kuin läheisille, ja tuo näin mahdollisuuksia hyvään elämään omassa kotiympäristössä. Näitä tarkoituksia myös Muistiviikko palvelee, Pitkänen toteaa.

WWW_Verensokeri.jpg

Jukka Koivusaari mittasi verensokeria.

Lisätietoja:

-Toiminnanjohtaja Hanna Pitkänen, puh: 044 345 0591, hanna.pitkanen@muistiminne.fi
-Vaasan seudun Muistiyhdistys ry / Pohjanmaan Muistiluotsi
-Koulutuspäällikkö Regina Nurmi, puh. 040 011 3957, regina.nurmi@vamk.fi

Pohjanmaan Muistiluotsi on asiantuntija- ja tukikeskus, jonka kohderyhmään kuuluvat muistisairaat ihmiset ja heidän läheisensä. Pohjanmaan Muistiluotsin toimintokokonaisuuksia ovat asiakastyö, vapaaehtoistominta sekä vaikuttaminen ja verkostot. Pohjanmaan Muistiluotsin toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys (RAY).
www.muistiminne.fi www.muistiliitto.fi

Teksti ja kuvat: Hanna Pitkänen

Takaisin