Ajankohtaista

VAMKin Roboakatemia vauhdittaa yritysten kehitystyötä

Julkaistu 2014-04-01 09:53:02 EEST.

Roboakatemia on Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin uudenlainen oppimisympäristö, jossa insinööriopiskelijat toteuttavat robotiikkaan liittyviä tutkimus- ja kehittämistoimeksiantoja alueen yrityksille. Käytännönläheisen oppimiskokemuksen lisäksi opiskelijat saavat tuntumaa nykypäivän työelämässä tyypilliseen projektityöskentelyyn sekä usein tuntumaa jopa tuleviin työnantajiinsa. Myös paikalliset yrittäjät hyötyvät yhteistyöstä.

Roboakatemian projekteissa opiskelijat käyvät läpi koko toimitusketjun suunnittelusta valmistukseen ja testaukseen asti. Projekteille tehdään aina kattavat suunnitelmat sekä sopimukset tilaajan kanssa. Tärkeä vaihe on tulosten esittely tilaajalle, jolloin opiskelijat oppivat muun muassa asioiden dokumentointia ja raportointia.

- Esimerkiksi aikataulun laatiminen saattaa olla haasteellista, sillä jo alussa pitää kyetä selvittämään, millaisia erilaisia tehtäviä projekti sisältää. Onneksi seuraava projekti on aina helpompi suunnitella, kertoo Roboakatemiassa ohjaavana opettajana toimiva Mika Billing.

www_mikabillingjaopiskelijat.jpg

Opiskelijat raportoivat tulokset tilaajalle jokaisen projektin päättyessä. Oikealla konetekniikan lehtori Mika Billing.

Opettajakin oppii

Työelämän kanssa tehtävät projektit ovat antoisia myös opettajalle. Oikeissa tilausprojekteissa tilanteet muuttuvat joskus äkillisestikin, jolloin reagointiherkkyys on tärkeää. Tavalliset harjoitustyöt etenevät usein samalla kaavalla, eikä opettavaisia kompastuskohtia tule eteen.

- Projekteissa voi tapahtua kaikenlaista yllättävää. Tekniikka voi temppuilla, jolloin robotti pitää ohjelmoida uusiksi. Onneksi kertaus on tunnetusti opintojen äiti, ja vahingoista viisastuneena varmuuskopiointikin on tullut opittua, myhäilee Billing.

Yrityksille tehtävien projektien sisältö ei ole tarkoin rajattu, kunhan ne sisältävät elementtejä robotiikasta. Ne voivat olla esimerkiksi uuden robottisolun suunnittelua ja kehitystyötä tai työkalujen, tarttujien ja jigien suunnittelua sekä valmistusta. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus jatkaa kiinnostavia projekteja opinnäytetöinä.

Asenteella onnistuu

Alumiini- ja rautaosien koneistukseen erikoistunut vaasalainen Valukoneistus Oy aloitti yhteistyön VAMKin kanssa jo neljä vuotta sitten, kun yritys hankki käytetyn robotin. Yrittäjä Ilkka Järvi on ollut tyytyväinen yhteistyön antiin.

- Technobothniasta löytyy tarvittavat laitteet ja osaamista, joten pk-yritysten kannattaa niitä ehdottomasti hyödyntää. Itse on vaikeaa löytää aikaa kehittämisprojekteihin muun työn ohella, mikä on kuitenkin elintärkeää yrityksen tulevaisuuden kannalta, toteaa Järvi.

Roboakatemian projekteissa opiskelijoiden täytyy esimerkiksi määritellä ostettavien osien vaatimukset tarkasti, jotta oikeanlaisia osia voidaan tilata alihankintaverkostosta. Opiskelijat valmistavat myös itse joitakin osia opetuslaboratorio Technobothnian laitteilla. Järven mielestä opiskelijat oppivatkin etupäässä taloudellista ajattelua, kun työ tehdään oikealle yritykselle.

- Opiskelijat joutuvat pohtimaan edullisia ja yksinkertaisimpia tapoja toteuttaa projekti, sillä jokainen kehittämistyöhön upotettu euro tulee yrittäjän lompakosta, Ilkka Järvi analysoi.

Hyvään lopputuloksen saavuttaminen vaatii opiskelijoilta yhteen hiileen puhaltamista, uteliasta asennetta ja kykyä ratkaista ongelmia. Aluksi projekti voi opettajastakin tuntua vaikealta, mutta usein onnistutaan yli odotusten.

- Oikealla asenteella pääsee aina hyvään tulokseen, johon voivat olla tyytyväisiä niin tilaaja, opiskelijat kuin opettajakin, iloitsee Billing.

www_opiskelija-esittelee_annika.jpg

Konetekniikan opiskelija Joonas Kauppinen esittelee Ilkka Järvelle (oik.) tiiminsä kehittämää laitteistoa opetus- ja tutkimuslaboratorio Technobothniassa.

Teksti ja kuvat: Annika Torniainen, Eliina Salmela

Takaisin