Ajankohtaista

VAMKin IB iloitsee hienoista hakijaluvuista

Julkaistu 2016-02-01 10:42:01 EET.

VAMKin International Business- eli IB-koulutuksen opiskelijat opettajineen ovat kiertäneet Vaasan seudun lukioita syksyn ajan. Kansainvälisen opiskelijaporukan missiona oli kertoa ilosanomaa omista opinnoistaan ja innostaa lukiolaisia hakemaan englanninkieliseen koulutukseen.

Lukiolaiset saivat kuulla VAMKin aidosti kansainvälisestä ilmapiiristä, johon kuuluu 400 ulkomaalaista opiskelijaa vuosittain. Lisäksi IB-opiskelijat kertoivat erilaisista opiskelutavoista, joita VAMKissa käytetään, erityisesti yritysten kanssa yhteistyönä tehtävistä projekteista. Myös pienet ryhmäkoot ja ammattitaitoiset, kansainväliset opettajat ovat IB-koulutuksen vahvuuksia, joita haluttiin tuoda korkeakouluopintojaan suunnittelevien nuorten tietoisuuteen.

Yhteinen ponnistelu palkittiin hienolla tuloksella: suomalaisten hakijoiden määrä koulutukseen peräti nelinkertaistui viime viikolla päättyneessä yhteishaussa.

- On hienoa, että aito ja energinen markkinointimme henkilökohtaisilla kohtaamisilla höystettynä huomattiin. Tästä suuri kiitos mukana olleille aktiivisille opiskelijoillemme, iloitsee Niklas Kallenberg, VAMKin IB-ohjelman lehtori.

www_IB_4.jpg

Esittelytiimiin kuuluneet opiskelijat sekä opettajat Niklas Kallenberg ja Camilla Harald juhlistivat hienoa hakutulosta kakun kera.

Lue lisää uutisistamme:
http://www.puv.fi/fi/news/boom-vamkin_englanninkielisten_koulutusten_hakijamaara_kasvoi/

Teksti: Eliina Salmela
Kuva: Tarja Gromov

Takaisin