Ajankohtaista

VAMK-opinnäyte: Valtaosa yli 65-vuotiaista vaasalaisista pitää terveydentilaansa hyvänä

Julkaistu 2015-03-06 13:33:16 EET.

VAMKin sosiaali- ja terveysalan ylemmän tutkinnon opiskelija Kirsi Wik tutki opinnäytetyössään yli 65-vuotiaiden terveyttä ja toimintakykyä Vaasassa ja Mustasaari-Vöyri (K2) -alueella. Selvityksessä oli mukana 734 yli 65-vuotiasta, ja se perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koordinoimaan Alueellinen terveys ja hyvinvointi (ATH) -tutkimukseen.  

- Suurin osa yli 65-vuotiaista Vaasan ja K2-alueen asukkaista arvioi terveydentilansa ja toimintakykynsä hyväksi tai kohtalaiseksi, kertoo Kirsi Wik.

Hän tarkasteli tutkimuksessaan myös terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä tekijöitä, kuten ikä, sukupuoli, koulutus ja koettu tuloilla selviytyminen. Lisäksi hän kuvasi hyvinvointipalveluiden, eli sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluiden, käyttöä.

- Tutkittavat käyttivät sosiaali- ja terveyspalveluista eniten lääkärin ja hoitajan vastaanottopalveluita terveyskeskuksessa. Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö ei ollut kovin yleistä; niistä käytettiin eniten kirjastoa, selvittää Wik.

Wikin mukaan kunnan tarjoamat hyvinvointipalvelut koettiin pääosin riittäviksi. Tyytymättömiä oltiin terveyskeskuslääkärin vastaanottopalvelujen riittävyyteen.

Pohdittavaa kuntapäättäjille

Kirsi Wikin selvityksen pohjana käytetty ATH-tutkimus tarjoaa kunnille mahdollisuuksia seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä.

Kunnan tuottamia hyvinvointipalveluja kehitetään jatkuvasti, ja palveluiden kehittämistyössä on tärkeää saada tietoa eri väestöryhmistä. Iäkkäiden määrän kasvaessa heille suunnatut palvelut ja niiden kehittämistarpeet lisääntyvät.

- Kuntatyöntekijät ja -päättäjät voivat saada taustatietoa päätöksentekoon tekemästäni tutkimuksesta. Lisäksi se voi innostaa myös tarkempiin jatkotutkimuksiin, Kirsi Wik ehdottaa.

www_KirsiWik.jpg
Mustasaarelainen Kirsi Wik valmistui sosiaali- ja terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon 20. helmikuuta. Wik toimii Vaasan Ikäkeskuksen vastaavana sairaanhoitajana. Kuva: Eliina Salmela

Lisätietoja:
- Kirsi Wik, puh. 040 525 4015, kirsi.wik@vaasa.fi
- Opinnäytteen ohjaaja, yliopettaja Ulla Isosaari, puh. 040 7253 772, ulla.isosaari@vamk.fi

VAMKissa voi opiskella kolmessa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa; tekniikassa, liiketaloudessa ja sosiaali- ja terveysalalla. Ylempi AMK-tutkinto vastaa työelämän kehittyneisiin osaamistarpeisiin ja antaa mahdollisuuden tutkintoon johtavaan jatko-opiskeluun ammatillista väylää pitkin. Koulutus tuottaa kelpoisuuden tehtäviin, joissa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Koulutuksiin voi hakea 17.3.–9.4. osoitteessa opintopolku.fi.

Takaisin