Ajankohtaista

Uusia matkailutuotteita opiskelijoiden ideamyllystä

Julkaistu 2014-03-07 12:21:47 EET.

Kolmisenkymmentä Vaasan seudun matkailu- ja hyvinvointialan yrittäjää on tavannut säännöllisesti toissa syksystä lähtien tavoitteenaan kehittää Pohjanmaan rannikkoseutua houkuttelevaksi matkailukohteeksi. Tapaamiset ovat osa Vaasan ammattikorkeakoulun ja Svenska handelshögskolanin yhteisesti koordinoimaa Reissaa ja rentoudu -hanketta, joka on tarjonnut yrittäjille mahdollisuuksia verkostoitua hankkeen kautta.

Tapaamisten tuloksena on syntynyt erilaisia hyvinvointikonsepteja ja niiden myötä uusia matkailutuotteita, joita on testattu ja lanseerattu markkinoille esimerkiksi Visit Vaasa -sivuston kautta. Mukaan kehitystyöhön pääsi myös 80 VAMKin opiskelijaa, lisäksi kaksi opinnäytetyötä on toteutettu hankkeen tuloksena.

VAMKin hankeharjoitus-opintojaksolle osallistuneet opiskelijat iloitsivat siitä, että kehiteltyjä ideoita on viety jopa markkinoille asti. Alkuvaiheessa suuri vastuu ideoinnista jännitti hieman, mutta yhteistyö yrittäjien kanssa sujui lopulta jouhevasti.

- Opiskelijat ovat valmistautuneet yritystapaamisiin perusteellisesti ja ottaneet ansiokkaasti yrittäjien toiveet huomioon. Asialle omistautuneiden opiskelijoiden ja yrittäjien ansiosta kehitetyistä tuotteista syntyi erittäin korkealaatuisia, ja niitä voidaan soveltaa helposti eri kohderyhmille, kertoo projektipäällikkö Camilla Stenbäck Vaasan ammattikorkeakoulusta.

Yhteistyöllä etumatkaa

Suunniteltuja tuotteita olivat muun muassa Saaristopaketti senioreille, uudistunut Riemuloma-paketti, International Food Fair ja Viikinkileiri ulkomaalaiskävijöille. Näiden lisäksi pari ryhmää konseptoi Vaasan aluetta Suomen johtavana hyvinvointikohteena sekä suunnittelivat Vaasan kaupungille markkinointisuunnitelman.

Hankkeessa mukana olleet yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä tuloksiin. Jokainen hankkeen puitteissa järjestetty workshop on vienyt alueen hyvinvointimatkailua eteenpäin. Osaaminen teeman ympärillä on kehittynyt, ja hankkeessa syntyneitä hyvinvointimatkailun tuotekonsepteja on saatu lanseerattua.

- Tämän lisäksi saimme hienoja tuloksia opiskelijaryhmältä, joka suunnitteli meille kolme uudenlaista tuotetta, iloitsee Wasa Wellnessin toimitusjohtaja Carina Granö-Träskelin.

Vaasan ammattikorkeakoulu on hankkeen päätoteuttaja. Hankkeessa on työskennellyt kokopäiväinen projektipäällikkö Camilla Stenbäck sekä kolme osa-aikaista asiantuntijaa: yliopettaja Ulla Isosaari, lehtori Thomas Sabel ja koulutuspäällikkö Peter Smeds. Osatoteuttajana toimineella Hankenilla on työskennellyt kokopäiväinen projektiassistentti Jonna Mononen sekä osa-aikaisena asiantuntijana professori Peter Björk. Hanketta on voinut seurata sekä Vaasan seudun Matkailu Oy:n että Visit Vaasa -sivujen kautta. Hanke päättyy 30.4.2014.

www_reissaajarentoudu_VAMKopiskelijat.jpg

Sujuva yhteistyö opiskelijaryhmien ja yrittäjien välillä oli avain onnistuneeseen lopputulokseen. Kuvassa VAMKin opiskelijoita Development of Tourism Products -opintojaksolta.

WaasaWellness2.jpg

Hankkeessa kehitettiin muun muassa hyvinvointikeskus Wasa Wellnessin kanssa yrityksille suunnattu Tyky-päivä, jonka erikoisuutena on liikemeditaatioharjoittelu, qigong.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Camilla Stenbäck,
camilla.stenback@vamk.fi

Takaisin