Ajankohtaista

TREENI-hankkeen myötä VAMKin yhteistyö yritysten kanssa lisääntynyt

Julkaistu 2012-12-19 11:25:19 EET.

TREENI-hankkeessa on keskitytty työelämäyhteyksien ja työnhakutaitojen toteuttamiseen opetuksessa sekä yhteistyön kehittämiseen alueen eri yritysten kanssa. Yritysyhteistyön avulla opiskelijamme saavat konkreettisen kosketuksen työelämään ja Vaasan ammattikorkeakoulu saa enemmän näkyvyyttä yrityksissä. Tähän liittyen vuoden 2012 aikana on pidetty kolme yritysyhteistyöpalaveria, joihin myös työharjoittelukoordinaattorit ja opinto-ohjaajat ovat osallistuneet. Tulevaisuudessa yhteisiä palavereita tullaan järjestämään säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa.

Yritysten kanssa on tämän vuoden aikana solmittu sopimuksia yritysyhteistyöstä. Tähän mennessä 11 yritystä on allekirjoittanut sopimuksen VAMKin kanssa ja näistä jokainen on nimennyt yhteyshenkilön. Yritysyhteistyö ja sen myötä solmitut sopimukset hyödynnetään myös Yritysklinikan toiminnassa. Sopimukset kattavat seuraavat alueet: vierailijaluennot, opiskelijoiden rekrytointimahdollisuuksien edistäminen, yhteistyö TKI-toiminnassa (sisältää Yritysklinikan), opiskelijatoiminta, tutustumiskäynnit yrityksissä, opettajan työelämänjakson järjestäminen sekä säännölliset yhteistyöpalaverit.

Opinto-ohjaajien ylläpitämään Ryhmäohjaajan käsikirjaan on syksyllä 2012 päivitetty TREENI-hankkeeseen liittyvää työelämätietoa. Opinnot ja tiedonhankinta -opintojaksolle toteutetaan yritysvierailut ja näin ollen kaikki ryhmäohjaajat kutsuvat yritysedustajia kertomaan työelämään liittyvistä aiheista. Yritysten toivomuksesta KnowHow ja Contact -messuja markkinoidaan myös entistä enemmän opiskelijoille opinto-ohjaajien ja työharjoittelukoordinaattorien kautta.

Syksystä 2012 lähtien kaikki viestintä- ja kieliopettajat käyttävät opetuksessaan samoja CV- ja työhakemuspohjia ja TREENI-sivuille portaalissa on koottu työnhakuun liittyvää materiaalia opiskelijoiden avuksi ja henkilökunnan tueksi. Sivut jäävät tulevaisuudessa näkyviin VAMKin portaaliin Ura- ja rekrytointipalvelujen alle.

TREENI-hankkeen puitteissa on VAMKissa syksyn 2012 aikana järjestetty työvoimapoliittinen koulutus Tavoitteena Oma Työpaikka. Koulutus, joka päättyi 5.12.2012, oli tarkoitettu korkeakoulutetuille työttömille työnhakijoille, esimerkiksi tradenomit, AMK insinöörit, restonomit sekä muut korkeakoulutetut. Luennoitsijoina ovat toimineet VAMKin opettajat. Koulutuksen tavoitteena oli edistää korkeakoulutettujen sijoittumista koulutukseen vastaaviin työtehtäviin. Positiivista oli, että osa koulutukseen osallistujista työllistyivät jo työharjoittelun aikana.

Lisätietoja hankkeesta ja sopimusten sisällöstä:
Projektipäällikkö Nina Hautio-Holm, TREENI hanke
nina.hautio-holm@vamk.fi




Takaisin