Ajankohtaista

Tiimityötä viiden kulttuurin voimin

Julkaistu 2016-01-11 11:05:59 EET.

Harjoitustyön tekeminen Wärtsilälle kuulosti liiketalouden opiskelija Leo Kuzminin mielestä jännittävältä, koska tämä olisi ensimmäinen kerta, kun hän saisi työskennellä yhteistyössä oikean yrityksen kanssa.

– Se oli myös hieman pelottavaa, koska tehtävä tuntui todella haastavalta, sanoo Louis Mensah Nkruhmah, joka työskenteli Leon kanssa samassa viiden hengen tiimissä.

Business-to-Business Marketing -kurssin yksi työskentelytapa oli itsenäinen tiedonhankinta. Eräs selvitettävä kysymys, jonka Wärtsilä oli tiimeille antanut, oli selvittää käsitettä thought leadership eli mielipidevaikuttaminen.

– Aloitimme tiimiytymällä ja kokoamalla perusinformaatiota yritykselle, kertoo Mihn Tran Nhat.

Opiskelijat huomasivat nopeasti tekevänsä töitä kovalla asenteella. Leon mukaan toimeksiantaja toi tiimin työskentelyyn tietynlaista vastuullisuutta.

Opiskelijat sanovat arvostavansa lehtori Heidi Hellströmin ohjausta ja motivointia läpi kurssin.

– Hän rohkaisi meitä luovuuteen ja vaikka Heidin deadlinet olivat haastavia, hän sai meidät työskentelemään. Välillä oli stressaavaa ja huomasimme yhtenä sunnuntai-iltana tekevämme tuntikaupalla projektia.

Ajanhallintaa joutui opettelemaan, sillä Vaasan ammattikorkeakoulun muita kursseja ei voinut unohtaa. Tiimi kertoo oppineensa myös projektinhallintaa sekä kulttuurienvälistä viestintää. Tiimin jäsenten kotimaat olivat Vietnam, Venäjä, Ghana, Suomi ja Belgia.

Leo ja Louis kertovat huomanneensa esimerkiksi, miten tärkeää on kuunnella toisten mielipiteitä.

– Opimme hyödyntämään tiimityössä toistemme vahvuuksia.

Kova työ ja esitysharjoitukset tuottivat tulosta, sillä General Manager Jukka-Pekka Niemi ja Marketing Manager Sarah Väre Wärtsilästä pitivät erityisesti tämän energisen tiimin työstä.

VAMKia ja Wärtsilää yhdistää kansainvälisyys ja yhteistyöstä hyötyvät niin opettaja, opiskelijat kuin yrityskin.

– Yhteistyöprojektimme Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa antoi meille uusia ideoita ja ulkopuolisen näkökulman mielipidevaikuttamiseen – aiheeseen, joka on organisaatiossamme tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Saimme projektin myötä myös mahdollisuuden luoda kontakteja tuleviin potentiaalisiin työntekijöihin eri puolilta maailmaa, sanoo Wärtsilä Energy Solutionsin markkinoinnista vastaava Jukka-Pekka Niemi.

Seuraava hakuaika VAMKin englanninkielisiin koulutusohjelmiin on 10.–25.1.2017 osoitteessa studyinfo.fi.


www_heidistiimi.jpg

Lehtori Heidi Hellström ohjasi International Business -opiskelijoiden Wärtsilälle toteuttamaa hanketta. Toni Nyberg, Leo Kuzmin, Minh Tran Nhat, Louis Mensah Nkrumah ja Estelle Damsin ovat kotoisin eri puolilta maailmaa.

www_heidis2.jpg

Jukka-Pekka Niemi ja Sarah Väre Wärtsilästä antoivat jokaiselle tiimille palautetta.

Teksti ja kuvat: Pia Liedes

Takaisin