Ajankohtaista

Markkinoinnin opiskelijat keräsivät 320 kyselyä rakennusmessuilla

Julkaistu 2012-11-08 12:27:36 EET.

VAMKin markkinoinnin opiskelijat toteuttavat opinnoissaan Pohjanmaan Expon toimeksiantoa, jonka tarkoituksena on selvittää Vasara-rakennusmessujen kävijäprofiilia. Yritysklinikan kautta saatua toimeksiantoa vetää lehtori Heidi Hellström Markkinointistrategian ja -suunnittelun opintojaksollaan.

Aluksi opiskelijat loivat kyselylomakkeen, jolla selvitettiin muun muassa kävijöiden henkilökohtaisia tietoja ja kiinnostusta rakentamiseen, sisustamiseen ja remontointiin liittyen. Tarkoituksena on  parantaa sekä Pohjanmaan Expon toimintaa että rakennusmessujen järjestelyjä.

Messuviikonloppuna neljä ryhmää keräsi vastauksia kiertelemällä messualueella haastattelemassa ihmisiä. Tavoitteena oli saada 300 vastausta kyselyyn. Vastauksia saatiin yhteensä 320 kappaletta.

– Työskentely messuilla oli opettavainen kokemus, ja messukokemuksesta on hyötyä myös markkinoinnin opiskelua ja tulevia työtehtäviä ajatellen", kertoo Osmo Niinivehmas. Toisaalta messut toivat mukanaan myös omat haasteensa, sillä kaikki messukävijät eivät olleet halukkaita osallistumaan kyselyyn palkinnosta huolimatta. Palkintona kyselyn täyttämisestä vastaajille lähetetään ilmaiset liput ensi keväänä järjestettäville Suurmessuille.

Opiskelijat pitivät messutoimeksiantoa  käytännönläheisenä.

– Osana toimeksiantoa analysoimme saamiamme vastauksia, hyödyntäen markkinointitutkimuksen teorioita ja tutkimustyökaluja, kuten esimerkiksi SPSS-tilasto-ohjelmaa. Analysoinnin jälkeen tuloksista kootaan raportti, jossa käsitellään esimerkiksi parannusehdotuksia seuraavia messuja varten. Projektin lopuksi esittelemme tutkimuksesta saadut tulokset Pohjanmaan Expolle.

Vasara-rakennusmessuilla oli tänä vuonna vajaa 12 000  kävijää.

www_rakennusmessut.jpg

Mira Talso, Pauliina Mylläri ja Mira Surma-Aho toteuttivat rakennusmessuilla Yritysklinikan kautta saatua toimeksiantoa.

Kuva: Heidi Hellström


Takaisin