Ajankohtaista

Koneykkösten projekti pakettiin moottorien säestyksellä

Julkaistu 2015-05-08 12:54:04 EEST.

Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden juonneprojekti jatkui syksyllä purettujen skoottereiden ja mönkijöiden kokoonpanolla ja leikkimielisellä ajokilpailulla. Vuotuisaksi perinteeksi muodostunut kisailu järjestettiin maanantaina 27.4., jolloin kukin tiimi pääsi konkreettisesti testaamaan kokoonpanonsa onnistumista.

www_Kokoonpano.jpg

Jokainen tiimi sai laitteensa kasaan ja toimimaan. Jotkut toki tekivät töitä vielä viimeisenäkin päivänä ennen loppuhuipennusta.


Aamupäivällä tiimit esittelivät raporttinsa auditoriossa. Parhaiten opiskelijoiden mieliin jääneitä oppeja olivat dokumentaation ja kommunikaation tärkeys isojen kokonaisuuksien hallinnassa. Hyvin oli huomattu myös huolellisuuden merkitys: jokainen tiimi järjesti itselleen kevään aikana enemmän tai vähemmän ylimääräistä työtä huolimattomuusvirheiden seurauksena. Esimerkiksi momenttiavaimen käyttöä opeteltiin kantapään kautta.

www_tb.jpg

Lounastauon jälkeen siirryttiin suljetulle pysäköintialueelle, jonne oli rakennettu rata menopelien vauhtivarojen testaamiseen. 

Ajotaidot ja luovuus testissä

Aiempien vuosien yksinkertaisen nopeuskilpailun sijaan skootterit ja mönkijät jaettiin nyt eri sarjoihin. Skootteritiimien paremmuus ratkaistiin hitausajossa, jossa tarkoituksena oli ajaa rata läpi mahdollisimman hitaasti keila- ja jalkakosketuksia välttäen. Mönkijät sen sijaan kisasivat nopeudesta, mutta lisähaasteena rata piti ajaa läpi peruuttaen.

www_joukko.jpg

Kunkin tiimin kolmen parhaan kuljettajan tulokset laskettiin yhteen. Vaikka tilaisuus oli leikkimielinen, riitti jokaisella tiimillä kilpailuviettiä ja suorituksiin kehiteltiin monenmoista taktiikkaa.

Mönkijöiden nopeuskilpailun voittajaksi selvisi vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen Tiimi 4: Joonas Haapala, Arttu Hautanen, Tommi Latvala, Martin Saareoks, Janne Torkko, Xueyun Liu ja Reetta Viljanen. Heidät palkittiin näyttävästä suorituksesta urheilullisilla karvanopilla.

Skoottereiden kytkimen katkuisen hitausajon taas selvitti niukasti Tiimi 5 eli Leo Salminen, Jesper Söderholm, Teemu Tuomaala, Eero Laukkanen, Mikko Hannu, Tiiu Karinen, Valtteri Niemi-Hukkala ja Petri Rinta-Jaskari. He todistivat kärsivällisyytensä riittävän mihin tahansa, joten heidät palkittiin Angry Birds -uistimilla.

www_vappuhatut.jpg

Tiimit äänestivät keskuudestaan myös muita tiimejä eniten auttaneen ryhmän. Palkinnon, eli komeat vappuhatut, vei äärimmäisen niukasti jo mönkkärikisassa loistanut Tiimi 4.

www_grillaus.jpg

Kisaamisen lomassa vietettiin myös aikaa yhdessä, juteltiin mukavia ja syötiin makkaraa.

Vaikka kyseessä oli joukkuekilpailu, käytiin kovaa kilpailua myös henkilökohtaisella tasolla. Mönkkärikuskeista päivän nopeimman ajan erikoispalkinnon kuittasi todella tiukan kisan jälkeen Joonas Haapala. Parhaan skootterihidastelijan tittelin taas tasapainoili suvereenisti itselleen Joakim Tikkanen. Kovasta yrityksestä tai muuten vain loistavasta suorituksesta palkittiin myös Arttu Hautanen, Petri Olmari, Artem Androshchuck sekä Valtteri Niemi-Hukkala.

Palkintojenjaon jälkeen oli aika palauttaa menopelit takaisin labraan ensi vuoden ykkösiä odottamaan ja siirtyä viettämään ansaittua kesälomaa.

Teksti: Osku Hirvonen
Kuvat: Markku Kuusinen

Takaisin