Ajankohtaista

Konetekniikan opiskelijoille pronssia projektijohtamisen SM-kisoista

Julkaistu 2013-11-18 09:21:37 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin konetekniikan opiskelijat Joona Vihanta, Johnny Lärka, Aki Latomaa ja Mika Heinilä ovat voittaneet pronssia korkeakouluopiskelijoiden projektijohtamisen SM-kilpailussa Espoossa. VAMKin, Oulun yliopiston, TAMK:n, Haaga-Helian, Laurean ja SEAMK:n joukkueiden kesken käytiin tiukka finaalitaisto, jonka vei tänä vuonna Oulun yliopisto.

Projektiliiketoiminta on yksi yritysten keskeisimmistä kilpailukyvyn edellytyksistä ja työtä tehdään yhä enemmän projektimuotoisena. Pätevöityneillä projektiosaajilla onkin erittäin suuri kysyntä työmarkkinoilla, sillä heidän avullaan varmistetaan aikatauluissa ja kustannuksissa pysyminen sekä laadukas työnohjaus ja työtulokset.

Vaasan seudulla toimivat kansainväliset suuryritykset tekevät mitä suurimmissa määrin projektiliiketoimintaa. Näitä tarpeita silmällä pitäen on erityisesti VAMKin kone- ja tuotantotekniikan koulutuksessa on jo vuosia toteutettu projektitaitoja monipuolisin menetelmin kehittävää opetussuunnitelmaa.

- VAMKin tekniikan koulutus on projektiosaamisen opetuksen edelläkävijöitä. Voimme opetuksen lisäksi tarjota opiskelijoille pääsyn ulkomaan projektiharjoitteluun Wärtsilän ja VEO:n kanssa solmimiemme yhteistyösopimusten ansiosta, sanoo koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski.

Valtakunnallisen kilpailun järjesti kuudetta kertaa nuorten projektiammattilaisten Young Professional Crew -verkosto. Kilpailulla halutaan tukea projektiopetusta, kasvattaa opiskelijoiden kiinnostusta projektitoimintaan ja verkottaa tulevaisuuden tekijöitä työelämään. Voitosta kisaili tänä vuonna 146 opiskelijaa seitsemästä korkeakoulusta.

www_VAMK_pronssijoukkue.jpg

VAMKin pronssijoukkueeseen kuuluivat konetekniikan opiskelijat Mika Heinilä, Aki Latomaa, Johnny Lärka ja Joona Vihanta.

Kuva: Agate Krumina

                          

Takaisin