Ajankohtaista

Kansanedustaja Strand kertoi työstään vaihto-opiskelijoille

Julkaistu 2016-12-02 10:15:10 EET.

Kansanedustaja Joakim Strand kävi luennoimassa VAMKin Finnish Culture and Society -opintojaksolla.
Strand esitteli eduskunnan toimintaa, sen valiokuntia ja hallintoa sekä kertoi myös omasta työstään eduskunnassa.

Lisäksi opiskelijat saivat kuulla Strandilta Vaasan kaupungin merkityksestä Suomen taloudelle sekä sen asemasta liikenteen solmukohtana.

Opintojaksolle osallistui VAMKissa vaihdossa olevia eurooppalaisia opiskelijoita sekä International Business ja Information Technology -koulutusohjelmien kansainvälisiä opiskelijoita.

- Opiskelijoihin teki suuren vaikutuksen se, että Suomessa kansanedustaja voi olla nuori ja helposti lähestyttävä, kertoo opinto-ohjaaja Kalevi Ylinen.

Strand_Joakim_www.jpg

Kansanedustaja Joakim Strand. Kuva: Eduskunnan kuva-arkisto

Takaisin