Ajankohtaista

Haku VAMK-opintoihin alkaa keskiviikkona 20.3.

Julkaistu 2019-03-19 10:22:21 EET.

Korkeakoulujen yhteishaun toinen hakuaika käynnistyy keskiviikkona 20. maaliskuuta, jolloin haussa ovat suomenkieliset koulutukset. Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMKissa on tarjolla yhteensä 610 aloituspaikkaa tekniikan, liiketalouden, tietojenkäsittelyn sekä sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa.

IMG_9674_web.jpg

Koulutuksiin haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Haku loppuu 3.4. klo 15, ja opinnot käynnistyvät elo-syyskuussa 2019.

Päiväopintoja VAMKissa voi opiskella 10 suomenkielisessä koulutuksessa. Lisäksi työn ohessa suoritettavina monimuoto-opintoina on tarjolla amk- ja ylempään amk-tutkintoon johtavia koulutuksia sekä avoimen ammattikorkeakoulun opintoja.

Keväällä korkeakouluihin järjestetään yksi haku, jossa on kaksi hakuaikaa. Ensimmäisenä hakuaikana tammikuussa haettiin vieraskielisiin koulutuksiin ja toisena hakuaikana (20.3. - 3.4.2019) suomenkielisiin koulutuksiin. Korkeakoulu voi tarjota samaa koulutusta myös kahdessa hakuajassa, VAMKissa International Business -koulutus on haussa myös kevään toisena hakuaikana. Hakija voi hakea kevään 1. ja 2. hakuaikana yhteensä kuuteen hakutoiveeseen.

Ota opiskeluajasta kaikki irti. Haasta itsesi, kohtaa pelkosi ja elä täysillä.

”Opiskelu haastaa ihmistä kasvamaan, mutta meillä sitä ei tarvitse tehdä yksin. Uudet ystävät, palkitut opettajat ja sujuva polku työelämään – meillä opiskelu on elämän #parastaaikaa.”

IMG_0273_web.jpg

 VAMKin tämän kevään hakukampanjoissa asetutaan nuoren ihmisen asemaan ja näytetään Vaasa ja VAMK houkuttelevana paikkana opiskella. Sen pääosia tähdittävät ensimmäistä kertaa VAMKin omat opiskelijat ja tuotannossa oli mukana abiturienteista koostuva asiantuntijaryhmä. Ääneen pääsevät aidot, oikeat ihmiset. Kantavia teemoja ovat korkeakoulumme vahvuudet: työelämälähtöisyys, kansainvälisyys ja yhteisöllisyys.

 – Halusimme välittää aitoa meininkiä aitojen opiskelijoiden kautta, ja tuoda esiin myös opiskelemaan lähtemisen mentaalista puolta. Kuinka se on kuin hyppy tuntemattomaan. Pitää uskaltaa ottaa se loikka, haastaa itseään ja elää täysillä, kommentoi markkinointitiimistä Satu Aaltonen.

Ainutlaatuinen erillishaku Vaasan lyseon lukion oppilaille

 Osana VAMKin kevään hakua myös Lyseon lukion oppilaille on ensimmäistä kertaa varattu opiskelijapaikkoja omaan erillishakuun. Lyskan abiturientit voivat hakea koulutuksiin suoraan tiettyjen oppiaineiden kurssien opintomenestyksen perusteella. Erillishaku on lajissaan Suomen ensimmäinen.

 

Lisätietoja yhteishausta:

Asiantuntija Juha Vierola
Puh. 020 766 3604, juha.vierola@vamk.fi

VAMK hakijapalvelut
Puh. 020 693 323 (vaihde), hakijapalvelut@vamk.fi

Hakuvideo on katsottavissa osoitteessa vamk.ly/parastaaikaa

Takaisin