Ajankohtaista

Aulainfoja ja leppoisaa illanviettoa Vamkissa

Vaasan ammattikorkeakoulun oppilaitosyhteyshenkilö Merja Salomäki-Jurkka ja eri osastojen edustajat ovat vierailleet ahkerasti työpaikoilla kertomassa syksyllä alkavista aikuiskoulutuksista. Aulainfoja on pidetty Vaasan keskussairaalassa, ABB:llä ja Wärtsilässä. Lisäksi Vamkin nykyisiä aikuisopiskelijoita ilahdutettiin illanvietolla, johon sisältyi rentoa yhdessäoloa herkuttelun kera.

Antti Aholan ja Merja Salomäki-Jurkan 18.4. pitämässä Wärtsilän aulainfossa vieraili noin parisensataa kiinnostunutta haistelemassa aikuiskoulutuksen uusia tuulia, infopisteellä piipahti muun muassa ostotehtävissä toimiva Heli Raunio. Kävijöiden joukossa oli erityisesti tekniikan ja liiketalouden koulutuksista kiinnostuneita, lisäksi moni kertoi jo hakeneensakin Vamkiin. Merja vieraili myös sähkötekniikan lehtorin Jari Kosken kanssa 15.4. ABB:n lounasruokalan aulassa, jossa tiedonjanoisia riitti myös.



Sähköasennustehtävissä Wärtsilässä työskentelevä Pasi Koskela oli kiinnostunut työn ohessa suoritettavista insinööriopinnoista. Tietty opiskelurutiini oli jo hallussa, sillä hän oli suorittanut aiemmin sähköasentajan ammattitutkinnon Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa, mutta innostusta olisi vielä jatkaa opintoja. 
 


Vaasan keskussairaalassa 9.4. aulainfoa pitäneet Sinikka Hangasmäki ja Regina Nurmi kertoivat Vamkin sosiaali- ja terveysalan koulutuksista lukuisille jatko-opinnoista kiinnostuneille. Erityisesti syksyllä alkavat erikoistumisopinnot olivat useiden infopisteellä vierailleiden mielestä kiinnostavia.



Liiketalouden aikuisopiskelijoiden ja opettajien illanvietto pidettiin 10.4. Raastuvankadulla. Illan ohjelmassa oli Anders Brunbergin infoa tulevista opinnoista, lisäksi Sinikka Hangasmäki kertoi Vamkin aikuisille suunnatusta markkinoinnista. Opiskelijoille tarjottiin iltapalaa ja tervetullut mahdollisuus viettää aikaa yhdessä. Illanvietto oli onnistunut ja opiskelijat toivoivat, että vastaavia järjestettäisiin myöhemminkin.



Tekniikan ja sosiaalialan aikuisopiskelijoille järjestettiin oma illanvietto 25.4. tekniikan ja liikenteen yksikössä Palosaarella. Iltaan kuului herkuttelua ja mukavaa yhdessäoloa, mukana oli kaikkiaan 50 aikuisopiskelijaa. Vamkin Mika Billing hauskutti ja tsemppasi opiskelijoita jatkamaan opintoja sitkeästi loppuun asti!

Takaisin