VAMK – Kaikki meistä

VAMK yourself! Liity energiseen joukkoomme

Vaasan ammattikorkeakoulu on kansainvälinen ja erityisesti toimintaympäristönsä työelämän tarpeista toimintansa rakentava korkeakoulu. Painotamme koulutuksessamme energiatekniikkaa ja kansainvälisyyttä.

Koulutamme kansainvälisellä asenteella varustettuja asiantuntijoita tekniikan, liiketalouden sekä sosiaali- ja terveysalalla. Koulutusaloihimme liittyvää yhteistyötä ja tutkimus- ja kehitystoimintaa teemme tiiviisti alueen korkeakoulujen ja työelämän kanssa. Opiskelijoita on 3300 ja henkilöstöä 210.

Energiakeskittymän ytimessä

Tarjoamme innovatiivisen ja energisen työn seudun energiateknologian keskittymässä, joka on Pohjoismaiden merkittävin. Keskitämme toimintaamme merelliselle Palosaaren kampukselle, jossa käytössämme ovat uudet tilat ajanmukaisine laitteineen. Kampusnaapureinamme ovat Vaasan yliopisto ja Yrkeshögskolan Novia.

Asiantuntijana ajan hermolla

Asiantuntijuus on yksi arvoistamme ja panostamme jatkuvasti henkilöstön ammattiosaamisen kehittämiseen. Työhyvinvointia edistämme monin tavoin, kuten TYKY-seteleillä, yhteisillä liikunta- ja virkistystapahtumilla, työterveyshuollolla ja esimiestyöskentelyä kehittämällä.

Vaasa – kaikki ulottuvillasi

Energisessä ja aurinkoisessa 67 000 asukkaan Vaasassa löytyy kaikki tarvittava hyvään elämään: monipuoliset julkiset ja yksityisen sektorin palvelut, kaikki koulutusasteet ja harrastuksia jokaiseen makuun.

Tiiviillä kaupunkialueella luontokin on vain askelien päässä kotioveltasi. Keskustan omaleimaisuus syntyy historiallisten rakennusten sulautumisesta moderniin arkkitehtuuriin, ilmavista puistikoista ja meren läheisyydestä. Lähiöissä on tilaa elää ja niissä on tarjolla koko asumisen kirjo kerrostaloista omaan tupaan, monipuolisine lähipalveluineen. Vaasan neliöhinnat ovat maan keskiarvoon verrattuna kohtuulliset, joten asumisen laadusta ei tarvitse tinkiä.

Vaasassa on vilkasliikenteinen lentokenttä yhteyksillä koko Suomeen ja myös suorilla lennoilla lämpimämpien leveysasteiden lomakohteisiin, junalla myös pääsee matkaan. Merenkurkun toiselle puolelle Ruotsiin voi matkata sekä lentäen että laivalla. Koko Vaasaa lähiöineen ympäröivät kattavat ja läpi vuoden käytössä olevat pyöräily- ja kävelyreitit.

Avoinna olevat työpaikat

Ei avoimia työpaikkoja.

Avoimet työhakemukset

Avoimen työhakemuksen voi lähettää hallintojohtaja Leena Vilkunalle: leena.vilkuna@vamk.fi