Yhteishaun valintakokeet tuovat myös VAMKin tiloihin hakijoita ympäri Suomea

Posted on 2020-06-17 11:14:57 EEST.

Koronavirus on aiheuttanut paljon erityisjärjestelyitä myös ammattikorkeakoulujen hakujärjestelmään. Ensimmäisen vaiheen koe järjestettiin 4.6.2020 digitaalisena etäkokeena. Toisen vaiheen koe järjestetään 23.-25.6. ammattikorkeakoulujen kampuksilla eri puolilla maata. VAMKissa sekä hakijat että koetta valvova henkilökunta käyttävät kasvomaskia.

Vamk_Fiiliskuvat_FullRes-18_www.jpg

Osa hakijoista valitaan todistusten perusteella, mutta pääsykokeisiin kutsutut karsitaan tänä vuonna kahdessa erässä. Ensin etäkokeella ja tämän jälkeen ammattikorkeakoulujen tiloissa tehtävällä sähköisellä valintakokeella. Kutsut toisen vaiheen kokeisiin on nyt lähetetty, ja VAMKin tiloihin koetta on tulossa tekemään lähes 700 hakijaa.

Varautuminen koronavirukseen

Koetilaisuuksia järjestetään useita, ja hakijat on jaettu pienryhmiin siten, että kahden metrin turvavälit on mahdollista säilyttää koko tilaisuuden ajan. Myös kulkureitit on mietitty tarkasti siten, että jonotustilanteilta vältyttäisiin. Hakijat on jaettu jo kutsuvaiheessa kahdesta eri sisäänkäynnistä saapuviksi, ja käytäville on merkitty kahden metrin turvarajat. Lisäksi hakijoiden liikkumista kampuksella on rajoitettu siten, että heidät ohjataan suoraan valintakoetilaan. Sairaanhoitaja päivystää ensiapupisteellä koko valintakokeiden ajan.

– Valintakokeiden turvallisuus kaikille osallistujille on meille todella tärkeää. Turvallisuussuunnittelu on vaatinut paljon riskilähtöistä pohdintaa ja uusia toimintatapoja. Pyrimme suojaamaan sekä hakijoita että henkilöstöämme mahdollisimman tehokkaasti. Päätimmekin tarjota kaikille valintakokeisiin osallistuville kasvomaskit, vaikka viranomaiset eivät suositusta maskien käytöstä olekaan antaneet. Lisäksi turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä siivouksen tehostamisesta huolehditaan korostetusti, toteaa työsuojelupäällikkö Sanna Torkko.

VAMK toivottaakin kaikki hakijat turvallisin mielin valintakokeisiin.

Back